keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Tervehdys pitkästä aikaa

Pitääpä tännekin muutama rivi laittaa, ettei blogi ihan kuolleelta näyttäisi. Toisaalta mitään hyvää kerrottavaa ei kesän kulusta ole :( Takana on nimittäin ollut liikunnan suhteen laiskin kesä vuosiin. Alkukesästä tuli niinkin liikuttua, mutta heinä-, elo- ja vielä puolet syyskuustakin on mennyt täysin sohvaperunana. Paino on pyörinyt siinä 59 - 60 kg:n kieppeissä ja ruokavalio on ollut retuperällä.

Aina silloin tällöin on viikoksi ryhdistäydytty, mutta sitten taas repsahdettu oikein kunnolla. Niin se kesä ja kohta syksykin on mennyt; "Terveellinen elämä" on usein aloitettu, mutta yhtä usein myös lopetettu.

Levin Ruskamaratonin vartille tuli sitten työpaikan kautta ilmoittauduttua ja sitä ennen syyskuun lopussa viikon sitten juoksentelin, jotta edes jaksaisi sen kympin joten kuten taivaltaaa. Aikaa siinä meni 1 h 14 minuuttia eli kuusi minuuttia enemmän kuin edellisellä kerralla vuoden 2009 Levin  varttimaratoonilla. Sikäli olin tyytyväinen aikaani kun sitä vertaa harjoittelun määrään;)

Tänään oli taas hyvä päivä aloittaa (sadannen kerran tänä vuonna :D) "Terveellinen Elämä"; nimittäin 1. pv ja vielä maanantai. Jutta-dietti on taas aloitettu ja jo kolmas päivä onnistuneesti takana ;) Paistoin sunnuntaina viikoksi valmiiksi 100 g:n broilerifileitä ja lohipaloja sekä kokojauhelipihvejä. Niitä on nyt sitten syöty vuorotellen.

Toivotaan, että tämä nyt kestäis pitemmän aikaa. Viime jouluna joululahjaksi saatu 36 kokoa oleva mekko on vähän tiukka ja siihen olisi tarkoitus jouluaattona pukeutua eli sen pitäisi silloin istua lanteilla vähän väljemmin;)

Wish me luck!