sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Puntaripäivä

Tänä aamuna suoritin viikon punnituksen ja ihan kiva lukemahan siihen näyttöön ilmestyi; 57.1 kg.
Tämäkin viikko on mennyt ihan normielämää viettäen; eli jotenkin tuohon diettaamiseen ei ole otetta vieläkään lukuisista yrityksistä huolimatta saanut, joten siihen nähden yllättävä tulos. Makeisiakin olen kolmena päivänä peräkkäin ihan kiitettävästi nautiskellut.....

Huomenna alkaa uusi viikko ja minä aloitan opiskeluihini liittyvän työssäoppimisjakson toisella paikkakunnalla. Seuraavat pari kuukautta viikot kuluvat siis noin 120 km:n päästä kotoa  vuokraamassani opiskelija-asunnossa. Päivän liikunnoiksi on suunnitteilla sitten kävely "töihin" ja takaisin. Siitä tulee noin 6 km ripeätä päiväkävelyä...onhan sekin sentään jotain ;)

lauantai 30. lokakuuta 2010

Viikon toinen liikuntakerta

Nyt tuntuu taas tämä liikkumattomuus-ongelma pääsevän kovasti valloilleen. Sisustuksen parissa on tullut muutama päivä touhuiltua vähän enemmän ja sen vuoksi liikunta on jäänyt kakkoseksi :(

Eilen kuitenkin käväsin tunnin pyöräilylenkin. Välillä piti oikein pysähtyä kuvaamaan ihan rannalla uiskentelevia joutsenia...näyttivät niin kauniilta.  Tosin kun lähestyin rantaa lähtivät ne uimaan kauemmaksi ja näkyvät pieninä pisteinä enää tuossa kuvassa ;) Harmitti, kun kunnon kamera ei ollut mukana ja piti tyytyä kännykkäversioon, mutta muuten ihan kiva maisemakuva :)


Puntarilla käyntikin unohtui eilen ja niin kävi tänäänkin eli kerkesin syödä aamupalan ennenkuin muistin puntaroinnin. Täytyy yrittää huomenna muistaa.

maanantai 25. lokakuuta 2010

Kävelyllä

Polkupyöräilyt on nyt muuttunut kävelylenkeiksi pikku pakkaskelien vuoksi. Tosin tänään aurinko paistoi tosi lämpimästi kun kävelin kaupunkia kohti . Ihan piti pipo ja hanskat ottaa hetkeksi pois; sen verran lämmin tuli tepastellessa.

Kävelylenkin pituudeksi tuli noin 7 km, joten kyllä se tämän päivän liikunnasta käy :)

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Juoksua kosteassa säässä

Tänään vähän tihuutteli vettä, mutta siitä huolimatt tuli tarve lähteä juoksulenkille. Edellisestä juoksentelusta olikin jo vierähtänyt kaksi viikkoa :(

Juoksin 10 km:n pyrähdyksen ja sykemittari näytti kotiin tultua seuraavanlaisia lukemia:

- kulutettu aika 1 h 19 min.
- kulutetut kalorit 611 kcal
- keskisyke 163

Lenkin jälkeen piipahdin ystäväni synttäreillä, jossa taisin sitten napata kulutetut kalorit takaisin; Omenahyvekakkua ja pätkiskakkua, nam ;)

perjantai 22. lokakuuta 2010

Viikon paino

Tänään paistoi pitkästä aikaa aurinko, joten heti aamusta oli niin ihanan valoisaa. Luntakin oli ihan pikkuisen maassa, joka vielä toi lisää valoa.

Kävin iltapäivällä kävelyllä asioilla kaupungilla ja kaupoissa. Käveleskelin yhteenmenoon peräti kolmisen tuntia, joten siinäpä oli tämän päivän aerobinen liikunta.

Puntaripäiväkin tänään oli ja lukema oli perinteinen; 57.3 kg eli 100 g laskua viime viikkojen 57.4 kg:n lukemaan.

torstai 21. lokakuuta 2010

Juoksumattoa ja lihaskuntoilua

Voi synkistä synkimmät syksysäät! Koko ajan on vähän hämärää ja vettäkin on tihuutellut useita päiviä tai muuten vain keli on näyttänyt siltä, ettei paljon ulos viitsi nenäänsä pistää:(

Tänään ei ole kyllä satanut ja olinkin jo juoksulenkille pinkaisemassa, mutta sitten päädyinkin juoksumattoon ja lihaskuntotreenin suorittamiseen....edellisestä on taas yli viikko päässyt vierähtämään.

Tänään siis; 15 minuuttia juoksua juoksumatolla, sen jälkeen 25 min lihaskuntotreeni ja päälle vielä 15 minuuttia reipasta kävelyä juoksumatolla.

Sykkeet ja kalorit:
- kulutettu aika 55 min
- kulutetut kalorit 383 kcal
- keskisyke 153

tiistai 19. lokakuuta 2010

Siivouspäivä hieronnan kera

Tänään on liikuntaa harrastettu siivouksen merkeissä ;) Lasken senkin liikunnaksi, kun tuleehan siinä kyykkäiltyä ja juoksenneltua:)

Siivouksen päälle sain vielä kunnon hieronnan. Veljen poikani on hieroo ammatikseen ja tänään tilasimme hänet meille hieromaan minut, veljeni ja vanhimman poikamme. Ai hitsi, että tuntui hyvältä pitkästä aikaa, kun kaikki niska- ja hartiaseudun lihakset käytiin läpi :)

maanantai 18. lokakuuta 2010

Fillarointia

Tänään on urheilua harrastettu fillaroinnin merkeissä. Noin tunnin lenkin sain aikaiseksi kun käväsin polkypyöräillen kylästelemässä. Kahvitkin join kylässä ihan ilman pullaa :)

Muutenkin tänään on taas kerran (miljoonas kerta...) aloitettu Jutta-dietin ohjeilla eli paljon protskuja ja vihanneksia, siitä se taas lähtee....saa sitten nähdä kauan kestää;)

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Puuhommia


Perjantain ja lauantain aerobiset ja lihaskuntoilut suoritettiin tällaisen kasan parissa :)

Talvi on tulossa, joten isäntä tilasi puukuorman, jonka minä sain kantaa varastoon.

Tykkään niin paljon kun liikuntasuorituksen voi hoitaa jonkin hyödyllisen työn parissa.
Tässä hommassa hoitui sekä aerobinen, että lihaskunto-puoli; oli painoa ja oli nousuja ja oli reipasta kävelyä :)

Molempina päivinä oli sykemittari mukana menossa ja syke huitelikin ihan samoja lukemia kuin hölkällä!

Perjantain suorituksen sykemittarilukemat:
- kulutettua aika 50 min
- kulutetut kalorit 322 kcal
- keskisyke 146

Lauantain suorituksen sykemittarilukemat:
- kulutettu aika 50 min
-kulutetut kalorit 273 kcal
- keskisyke 134

Sama homma, mutta niin vain oli sykkeissä eroa ;)

perjantai 15. lokakuuta 2010

Viikon paino

Se oli taas viikon punnituspäivä ja tulos näyttää nyt pysyvän sinnikkäästi tuossa samassa eli 57,4 kg. Olen kyllä yrittänyt syödä oikein ja kohtuullisesti herkkuja, mutta tottahan se on, että se kalorimäärä minkä saisi syödä, että paino pääsisi laskemaan on niin pieni, että voin heti sanoa syöneeni reilusti enemmän:/

tiistai 12. lokakuuta 2010

Maanantain ja tiistain liikunnat

Eilen tuli tehtyä pyörälenkki kaupunkiin eli saldona noin puoli tuntia pyöräilyä.

Tänään sain vihdoin itseni tuonne yläkerran kuntosaliin ja siitä saldona kahdenkymmenen minuutin tehokas painojen heiluttelu. Edellisestä kerrasta olikin vierähtänyt taas luvattoman paljon; eli kokonainen viikko...eihän tässä näin pitänyt käydä ;)

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Viikon pitempi juoksulenkki


Tänään sain itseni liikkeelle jo aamupäivästä. Vuorossahan oli sunnuntain pitkä juoksulenkki. En nyt ihan sitä pitempää lenkkiä tehnyt, mutta 12 km tuli hölkyteltyä.

Sykemittari näytti lenkin jälkeen seuraavaa:
- kulutettu aika 1h 30 min
- kalorikulutus 712 kcal
- keskisyke 166

Tänään olis viimeistään pitäny tehdä myös viikon toinen lihaskuntotreeni, mutta se taisi nyt jäädä.....

lauantai 9. lokakuuta 2010

Opiskelua ja hiljaiseloa

Loppuviikko meni taas lähiopetuksen parissa Kalajoella, joten ei ole oikein liikuttu eikä paljon ruokailuunkaan huomioita tullut kiinnitettyä.

Tänään kävin aamulla puntarilla ja se näytti sinnikkäästi sitä samaa 57,4 kg...no ei ainakaan suuria nousuja ole päässyt tapahtumaan.

Huomenna on kyllä jo lenkille pinkaistava:)

tiistai 5. lokakuuta 2010

Maanantain ja tiistain touhut

Maanantaina kävin jälleen hyötylenkillä; eli kaupungissa ja Haaparannalla polkypyörällä. Kova tuuli vielä lisäsi mukavasti vastusta ja eiköhän tuossa ainakin tunti tullut yhteensä fillarointia.

Tänään tiistaina olen harrastanut aerobista liikuntaa tapetoinnin merkeissä. Eilen aloittelin jo repimällä yhdeltä seinältä keittiöstä tapetin ja sille sitten tänään viimeistelin tapetit. Keittiö alkoi kivasti kukkimaan:)

Iltapäivällä tein vielä viikon ensimmäisen lihaskuntotreenin. Kolmas viikko jo säännöllistä lihaskuntotreeniä parin kuukauden tauon jälkeen, yes; olen ylpeä itsestäni;)

lauantai 2. lokakuuta 2010

Launtaina lenkillä

Paino aamulla oli vieläkin sinnikkäästi 57,3 kg. Tosin niillä herkuilla, joilla tämä viikko on menty, olisi voinut odottaa pahempaakin:/

Aamusta pinkaisin pitemmälle juoksulenkille. Kävin tällä kertaa ihan eri reiteillä kuin ennen, kun piti matkalla käydä kurkkaan yksi Lappli-talo -esittely.

Lenkille kertyi pituutta melkein 14 km ja hölkytellen taas edettiin koko matka!

Sykkeet näytti seuraavaa:
- kulutettu aika 1 h 50 min
- kulutetut kalorit 804 kcal
- keskisyke 157

perjantai 1. lokakuuta 2010

Perjantaina punttitreeniä

Torstai tuli aivan laiskoteltua ja jopa omenapiirakan leivoin ja tulihan sitä sitten ihan reilun kokoinen pala naposteltuakin....ja vielä tänäänkin :(

Viikon toinen punttitreeni on kuitenkin ohjelman mukaan suoritettu, joten ei tässä ihan laakereille ole heittäydytty! Kuukausikin vaihtui jo lokakuuksi, joten viimeistään nyt olisi aika ottaa itseään niskasta kiinni noiden syömisten suhteen, ettei vaan taas joulukuussa huomaa; että hups; taas se paino on siellä 60 kg:n kieppeissä!

Viikon paino merkitään huomenna; unohdin aamulla käydä puntarilla....